Venetsialaiset, mikä ihana juhla!

Venetsialaisia on juhlittu Suomessa jo reilun sadan vuoden ajan.

Ensimmäiset merkinnät Venetsialaisten juhlinnasta Kokkolassa löytyvät vuodelta 1926. Tätä aikaisempia merkintöjä löytyy Vaasasta ja Pietarsaaresta.

Kesäkauden päätösjuhla.

Eurooppalainen uutuus – raketit – kulkeutuivat kiinalaisten mukana ensimmäisenä Italian Venetsiaan. Mitä ilmeisimmin Venetsialaisten juhlinta on alkanut Venetsiasta ja siitä nimi. Merimiesten mukana juhla on kulkeutunut myös tänne meille pohjolan satamakaupunkeihin. Venetsialaiset ovat iso tapahtuma erityisesti meillä täällä länsisuomen rannikkokaupungeissa. Tosin, tänä päivänä juhla on jo levinnyt ympäri maata kynttilöineen, kokkoineen ja ilotulituksineen.

Venetsialaiset on vakiintunut elokuun viimeiseen viikonloppuun ja samalla siitä on tullut kesän veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Moni päättää mökkeilykauden juuri tähän viikonloppuun. Me ei kyllä päätetä, ollaan täällä niin kauan, kuin vaan pystytään…

Juhlavalmistelut

Meillä juhlavalmistelut aloitetaan aina hyvissä ajoin. Tänä vuonna jo muutama viikko ennen h-hetkeä. Nämä kuvat, joita käytän tässä, ovat sekä viime että tältä vuodelta. Olen onnekas, koska muru on valojen ja kynttilöiden ystävä, ei tarvitse kyllä pyytää laittamaan valoja, ne todellakin ilmestyvät pyytämättä! Tänä vuonna aloitti valaisemalla laiturin, terassit ja rakennukset erilaisilla valonauhoilla. Valoja on vedetty muutama sata metriä ja muru on tosissaan tehnyt töitä näiden kanssa. Kynttilät laitetaan sitten vasta juhlaviikonloppuna. Tänä vuonna meillä sytytettiin yhteensä 148 kynttilää. Onneksi oli jälkikasvua mukana juhlimassa, tuossa määrässä riitti töitä kaikille. Kuin myös aamulla jälkien korjaamisessa….

Meillä juhlavalmistelut aloitetaan aina hyvissä ajoin. Tänä vuonna jo muutama viikko ennen h-hetkeä. Nämä kuvat, joita käytän tässä, ovat sekä viime että tältä vuodelta. Olen onnekas, koska muru on valojen ja kynttilöiden ystävä, ei tarvitse kyllä pyytää laittamaan valoja, ne todellakin ilmestyvät pyytämättä! Tänä vuonna aloitti valaisemalla laiturin, terassit ja rakennukset erilaisilla valonauhoilla. Valoja on vedetty monta sataa metriä ja muru on tosissaan tehnyt töitä näiden kanssa. Kynttilät laitetaan sitten vasta juhlaviikonloppuna. Tänä vuonna meillä sytytettiin yhteensä 148 kynttilää. Onneksi oli jälkikasvua mukana juhlimassa, tuossa määrässä riitti töitä kaikille. Kuin myös aamulla jälkien korjaamisessa….

H-hetki

Tänä vuonna sää suosi meitä, oli kohtuullisen lämmintä ja tyyntä. Tämä on tärkeää, koska kovalla tuulella noiden kynttilöiden kanssa on kaikilla tosi hankalaa ja juhla jää ikäänkuin vajaaksi…. Voitte kuvitella, miten upealta näyttää, kun koko naapurusto ja vastaranta on valaistu kynttilöin. Se on näky, josta saa nauttia vain kerran vuodessa. Kokkolalaisilla on tapana ajaa Hickarön siltojen läpi ihailemaan mökkiläisten valoja. Siellä on kovasti ruuhkaa illalla yhdeksän kymmenen aikaan. Eikä ihme! Siltojen vieressä olevat mökkiläiset jaksavat todellakin nähdä vaivaa ja he sytyttävät kaikkien iloksi satoja kynttilöitä. Meidän mökki ei ihan sinne sillalle asti näy, olemme sen verran kauempana tiestä. Veneellä pääsee ihailemaan näkymiä huomattavasti laajemmalta alueelta ja se kannattaa, sillä käytännössä kaikki mökkiläiset sytyttävät kynttilöitä. 

Lisäksi tietysti vielä kaikki ne raketit, joita pitkin iltaa ammutaan. Tänä vuonna meidän naapuri järjesti kyllä ikimuistoisen shown. Oli niin hienot raketit ettei mitään rajaa. Se oli jonkinlainen ”pönttö”, josta yhdellä sytytyksellä lähti kymmeniä raketteja. Varmaa on se, että meillä on ensi vuonna samanlainen. Mun mielestäni ilotulitukset ovat ihan superihania.

Viikonloppu oli aivan ihana kaikkinensa. Vuokrattiin tällä kertaa palju ja siellähän tuli lilluteltua tuntikausia. Lämmin palju, tähtitaivas, kynttilöitä ja valoja joka puolella. Ai että, mikäs sen ihanampaa. Venetsialaisiin liittyy tietysti myös hyvä ruoka. Viime vuonna syötiin kanttarellikeittoa ja rapuja, tänä vuonna grillattiin kaikkia ihania herkkuja ja kyllähän kanttarellitkin kuuluvat tähän juhlaviikonloppuun,  se herkku nautittiin tällä kertaa kastikkeen muodossa.

Tänään maanantaina on jopa vähän haikea olo. Tätä juhlaa niin kovasti odotettiin ja nyt se on sitten ohi ja juhlittu. Haikeus liittyy varmasti osittain myös siihen ajatukseen, että kesäkausi on ohi.

No niin, ei muuta, kuin kohti syksyä! Aurinkoisia syyspäiviä ja iloista mieltä kaikille :).

Katso myös nämä!

Helppo raparperimehu

Mökkilaiturilla