Kenkä, joka sopii yhdelle saattaa puristaa toista. Ei ole reseptiä, joka sopisi kaikille tapauksille.
– Carl Jung –
Rakkautta on… suukko ensimmäisenä aamulla.
Me mentiin murun kanssa naimisiin vajaa neljä vuotta sitten. Joku saattaa olla sitä mieltä, että kaikki tapahtui tosi nopeasti, mutta toisaalta voi olla myös sitä mieltä, että asiat ovat tapahtuneet tosi hitaasti. Minäkin lähempänä viittäkymmentä ikävuotta sanoessani ”tahdon”.
Ja totta totisesti tahdoin. Olin ollut tätä ennen aikalailla sinkkuna yli 10 vuotta. Toki siinä matkan varrella oli muutama vähän pidempi ja vakavampi juttu, mutta ei mitään sellaista, että olisin edes miettinyt naimisiin menoa ja vaimona olemista. Enkä edes olisi ollut heille se oikea ihminen. Tuolla alussa oli mietelause kengästä. Asia on nimittäin niin, että se joka sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Näinhän se juuri on.
Minulle on myös sanottu, että olin rohkea, kun uskalsin tehdä kaiken niin pian. Se ei kylläkään ole rohkeutta, mun mielestäni se on enemmänkin varmuutta ja uskoa siihen, että on tekemässä oikean päätöksen. On vaan olemassa asioita, jotka tietää heti. Tai ehkä ei ihan heti, mutta ainakin nopeasti. Kuukausista kuitenkin puhutaan.
Tiedättekö sen tunteen, kun tapaa jonkun ihmisen ja on samalla sekunnilla samalla aaltopituudella? Tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu että aika loppuu kesken, kun olisi vielä niin hirveästi puhuttavaa? Tiedättekö sen tunteen, kun on juuri sanomassa jotakin ja toinen ehtiikin ensin? Sitä vaan yksinkertaisesti on jonkun kanssa niin samalla aaltopituudella.
Tärkeää on myös arvomaailma. Meillä on hyvin samanlaiset elämänarvot. Yksi tärkein niistä on yritteliäisyys ja työnteon arvostaminen. Silloin on helppo ymmärtää toista, joka uppoutuu töihinsä, koska on itsekin samanlainen. Meillä molemmilla on myös iso suku ja sukulaisten kanssa ollaan paljon tekemisissä. Se on meille tärkeää. Riitelyä me inhotaan molemmat, siitä vaan tulee niin kurja olo. Olemmekin sopineeet, että riitelemme käsi kädessä. No joo, se ei nyt kyllä ihan aina ole onnistunut. Alkuvaiheessa oli muutama isompi metakka ja näin jälkeenpäin ajatellen se oli varmaankin jonkinlaista paikan hakemista. Iso työ parisuhteessa on aina se, että oppii heti kertomaan omat ajatuksensa ja sen, mitä haluaa. Riitelynkin voi tehdä rakentavasti. Sen ei tarvitse olla huutamista ja mesoamista tai toisen syyllistämistä. Riitelyn jälkeenkään ei tarvitse olla samaa mieltä, vaan pitää hyväksyä se, että toinen vaan on erilainen ja ajattelee eri tavalla.
Parisuhde on mielestäni ennenkaikkea päätös. Päätös siitä, että tämän ihmisen kanssa haluan elää. Hyvässä ja pahassa. Parisuhde on aukotonta luottamusta sitä toista ihmistä kohtaan tapahtuu mitä hyvänsä. Luottamuksen saaminen vie aikaa, mutta sen voi menettää sekunnissa. Päätöksen ja luottamuksen lisäksi kolmas tärkeä asia mielestäni on se, mitä sana parisuhdekin kuvaa. Kyseessä on nimenomaan parisuhde ja siinä on silloin kaksi ihmistä, siihen ei mahdu muita, eikä siihen pidä päästää muita. Kun ollaan yhdessä, ollaan tiimi, jota ei saa antaa minkään asian rikkoa.
Tämän me lupasimme toisillemme vuonna 2016 ja siitä olemme päättäneet pitää kiinni. Rakkaudella on tapana tehdä ihminen ehjäksi.
Tällaisia tänään. Rakkaudentäyteistä päivän jatkoa kaikille!
Ihania muistoja.
Tämä kuva otettiin kesällä 2018 Masalan leirintäalueella, jossa olimme serkkukokouksessa. Paikalle oli kokoontunut reilut 20 henkeä puolisoineen, eli lähes kaikki mieheni isän puoleiset serkut. Huippuhauska tapahtuma!