Tankarin majakkasaari sijaitsee Öjan saariryhmän ulkoreunalla. Saari on tunnettu luonnollisestikin majakastaan, mutta siellä on paljon muutakin mm. luotsiasema, lintuasema, hylkeenpyyntimuseo, idyllinen kahvila, söpöjä pieniä mökkejä, majakkamestarin talo… unohtamatta saaren luontoa ja majakan takana sijaitsevaa upeaa kallioaluetta.
Saaren vanhin rakennus on 1700 –luvulta. Niinkin aikaisin, kuin 1500 –luvulla Tankarin saari toimi hylkeenpyytäjien tukikohtana. Ensimmäinen luotsiasema Tankariin perustettiin vuonna 1849 ja surullista kyllä, vain kuutta vuotta myöhemmin kaikki saaren luotsit kuolivat rajussa myrskyssä. Alkuvaiheessa majakan virkaa saarella toimitti suuri kivikasa, jonka ylimmällä kohdalla paloi soihtu, toimien näin suunnannäyttäjänä merenkävijöille.
Tankarin majakka on toiminnassa edelleenkin ja se onkin yksi Suomen valovoimaisimmista majakoista. Korkeutta majakalla on 29,6 metriä. Majakan sisällä on rautarakenteet ja hauska yhteensattuma on se, että piirustukset on toteuttanut sama arkkitehtitoimisto, joka on suunnitellut myös Eiffelin tornin. Itse Gustafe Eiffel ei kuuleman mukaan ole kuitenkaan Tankarin majakan suunnitteluun osallistunut. Tarinan mukaan Eiffelin tornin huipulla on kuva Tankarin majakasta. Itse en ole siellä koskaan käynyt, joten tämä on kuulopuhetta. Toivottavasti pääsen joskus tarkistamaan asian tai tiedätkö sinä kenties tähän varman vastauksen?
Tankarin majakkaa on pääsy aina silloin tällöin. Itse olen kaikkien reissujeni aikana päässyt käymään siellä ainoastaan kerran. Kerrallaan sisään otetaan vain muutama ihminen. Jos tämä kiinnostaa, niin kannattaa tarkistaa etukäteen, josko oman reissun aikana tämän mahdollisuus on olemassa.
Kirkko ei ole saaren vanhin rakennus. Vanhin rakennus on harmaahirsinen vähän vierastuvan jälkeen vasemmalla puolella sijaitseva mökki ja se on rakennettu muistaakseni vuonna 1936. Mökki on tällä hetkellä yksityisessä omistuksessa.
Yksi asia on myös syytä tietää. Mikäli merenkäynti on kova, niin MS Jenny ei lähde liikkeelle. Avomerellä matka vielä sujuisikin vähän kovemmallakin tuulella (tosin ei ole niin kivaa, kokemusta on), ongelman muodostaakin rantautuminen. Väylä saaren laivalaituriin on niin kapea, joten rantautuminen kovin kovalla tuulella ei onnistu. Erityisesti heinäkuun loppupuolella ja elokuussa tämä riski on olemassa.
Lisätietoja
Liity seuraan somessa. Löydät minut Facebookista ja Instagramista!