Kahvitauon paikka, joten aikaa selailla vanhoja muistiinpanoja. Nyt törmäsin tähän listaan ja nämä asiat eivät kyllä todellakaan vaadi lahjakkuutta ja ne onnistuvat meiltä ihan jokaiselta.
- Ole ajoissa
- Työmoraali
- Yrittäminen
- Kehonkieli
- Energia
- Asenne
- Intohimo
- Olla valmennettava
- Tehdä extraa
- Olla valmistautunut
Ei kuulosta kamalan vaikealta ei. Vai mitä mieltä sinä olet?
Mun on nyt kyllä ihan pakko tunnustaa, että kyllä vaan voi olla vaikeaa. Jos vaikka aloitan omalta osaltani tuosta maailman yksinkertaisimmasta toiminnosta heti listan alussa – Ole ajoissa.
Tämä nimenomainen kohta on todennäköisesti ollut mulla syy säästää lista myöhempää käyttöä varten. Veikkaan myös, että nähdessäni tämän ensimmäistä kertaa, olen todennäköisesti tuntenut jonkinlaista syyllisyyttä, noloutta, häpeää, varmasti saamattomuuttakin.
Ole ajoissa. Helppoa, kuin heinänteko (tai siis helpompaa), eikö?
No ei kuule ole. Ensimmäisellä luokalla syyslukukautta oli kulunut noin kaksi kuukautta, kun napsahti jälki-istunto. Syynä myöhästymiset. Syystä sen sain ja ei, ei jäänyt mitään traumoja tai painajaisunia. Tässä oli nimittäin sellainen pikku juttu, että niitä myöhästymisiä piti olla 12 kappaletta! Kyllä, kaksitoista kappaletta. Melko paljon, etten sanois. Varmaan hyvä, ettei ollut kolmesta kerrasta, mähän olisin istunut siellä jälki-istunnossa ihan koko ajan. Meidän luokalla oli toinenkin myöhästelijä, poika nimeltä Arto. Arton kanssa käytiin kovaa kisaa siitä, kumpi johtaa…… Anteeksi kaikille silloisille luokkakavereille ja opettajalle näin jälkikäteen. Jossakin määrin huvittava yksityiskohta tässä on se, että Arto asui tien toisella puolella ja matkaa kouluun oli noin sata metriä. Minulla oli kävelymatkaa noin 2 kilometriä.
Näin jälkeenpäin kun mietin, niin ainakin yksi syy on voinut olla se, koska keskittyessäni johonkin asiaan, hukkaan ajan tajun ihan täysin. Joskus olen illalla saattanut alkaa tekemään jotain mielenkiintoista työtehtävää, ihan vaan huomatakseni, että seuraavan kerran kello on aamulla seitsemän. Mua ei väsytä, enkä oikein edes ymmärrä, että missä olen, kun pääsen vahtiin. Muistan elävästi lapsuudestani nuo koulumatkat ja varsinkin keväisin, kun olin niin innoissani ensimmäisistä leskenlehdistä, sinivuokoista, kangasvuokoista, valkovuokoista, hiirenorvista, linnuista….. oikeastaan mistä vaan. Saatoin vaan pysähtyä ihailemaan ja tukimaan jotakin, jolloin unohdin kokonaan, että kelloa pitää seurata. Kymmenen minuuttia tuntui minuutilta.
Häpeillen muistelen juuri nyt kaikkia myöhästymisiäni, esimerkiksi sitä, kun kaverini joutui odottelemaan mua Stockan kellon alla Helsingissä reilut puoli tuntia ja vielä kohtuullisessa talvipakkasessa…. Tämä oli 80-lukua, joten ei ollut kännyköitä ei. Se oli sitä aikaa, kun piti vaan odottaa tai jos ei jaksanut, niin pois odotuspaikalta ja puhelu aiheesta joskus myöhemmin. Kaveri sinnikkäästi odotti ja mua hävetti. Hävetti niin paljon, että muistan sen vieläkin näiden kaikkien vuosien jälkeen. Muistan jopa ilmeet ja tunteen. Mitä tapahtui ja miksi näin kävi, siitä mulla ei ole enää aavistustakaan.
Tämä kuulostaa varmastikin sun korviin puolustelulta, mutta mulla on sellainen olo, kuin joku ihmeellinen karma olis kimpussa. Melkein aina, kun pitää lähteä, niin just ennen tapahtuu jotain yllättävää. Tyyliin, olet just lähdössä asiakkaalle ja alat sulkemaan konetta, kun näytölle tulee teksi ”päivitys alkoi, älä ota konetta pois verkkovirrasta.” Shit! Lähde ovesta ulos ja unohda auton avaimet kotiin. Aargh! Tämä ongelma on sittemmin eliminoitu. Vaikka asunkin kerrostalossa, niin oli ihan suhteellisen kätevää järjestää lukollinen piilopaikka avaimelle. Entäs sitten tämä? Lähden ajoissa, tarvitsen ehdottomasti käteistä (kortti ei käy) ja ajan pankkiautomaatille, se ei tietenkään just silloin toimi ja uuden etsimiseen menee sen verran aikaa, että myöhästyminen on varmaa. Pakkaat juuri kassia ja olet lähdössä, kun tulee puhelu ja siellä on akuutti tilanne, joka pitää hoitaa tyyliin eilen. Näitä vastaavia tarinoita löytyy kyllä ihan loputtomiin, voisin vaikka kirjoittaa kirjan – 500 eri tapaa myöhästyä. Tiedän, tämä kaikki on selittelyä.
Kovasti olen skarpannut matkan varrella ja oppinut varaamaan ainakin omasta mielestäni riittävästi aikaa. Tosin mun mies on sitä mieltä, että jos matkalla on yhdet punaiset valot, niin mä myöhästyn. Sen verran tarkalle hänen mielestään aikataulutan menoni. Mä en halua olla myöhässä, mutta en kyllä halua myöskään olla ”turhan” aikaisin paikalla. Useimmiten olen paikalla viimeisillä minuuteilla, eli ajoissa. Mutta entäs sitten ne tyypit, jotka ovat paikalla 15-20 minuuttia ennen h-hetkeä? Heidän mielestään mä olen myöhässä. Yksi näistä ajoissa olijoista on mieheni. Viimeksi tästä aiheesta käytiin isohko keskustelu, kun oltiin menossa hautajaisiin. Hirveä kiire ja kauhea paniikki koko matkan, jos ollaan myöhässä. Mulla oli reitti haettuna tabletilla ja päivitin koko ajan aikaa, jolloin ollaan perillä. Sen mukaan ja ihan koko matkan ajan tilanne oli se, että me ollaan perillä 20 minuuttia ennen hautajaisten alkua. Käsitykseni mukaan se on juuri se aika, mikä kuuluukin olla, eli kirkkoon hiljentymään 15 minuuttia ennen aloitusta ja sillä selvä. Mun muru oli vahvasti sitä mieltä, että me oltiin myöhässä. Siis häh? Se taas johtui siitä, kun kaikki muut olivat jo paikalla. Mä en vaan nyt ymmärrä, että mitä ihmettä ne menee sinne oven taakse seisoskelemaan tyyliin tuntia ennen.
Tiedän, että tämä viime hetken paikalla oleminen (vai sanotaanko viime hetkellä ajoissa) rasittaa niitä henkilöitä, jotka haluavat olla joka saamarin paikassa tönöttämässä paljon paljon ennen h-hetkeä. Minua puolestaan ärsyttää suunnattomasti se, että jos on sovittu vieraat tulevaksi kello 19, niin minkä ihmeen takia ovikelloa aletaan rimputtelemaan jo puolta tuntia ennen. Miten ärsyttävää, mulla on just siinä vaiheessa yleensä vielä viime hetken valmistelut meneillään. Monia ruokia ei esimerkiksi viitsi laittaa pöytään valmiiksi ennenkuin varttia ennen, eikä tervetulomaljojakaan voi oikein tuntia ennen laseihin kaadella lämpiämään. Mun mielestä klo 19 kutsu tarkoittaa sitä, ettei kukaan tule paikalle yhtään ennen klo 19. Eihän kauppaankaan mennä klo 7:30, jos se aukeaa klo 8.
Tässä sitä oli purkautumista tämän kahvitauon puitteissa. Jäi toi kahvikin kirjoituksen lomassa juomatta….. Jutun juonihan nyt kuitenkin oli se, että ajoissa oleminen ei vaadi ihmiseltä lahjakkuutta, eli josko nyt vaan skarppaisin ja hoidan asiani niin, että olen joka paikassa aina ajoissa.
UGH! Olen puhunut, ei mulla tällä kertaa muuta.
Halauksin, Minna
