Hassun hauska

ulkoilureitti Kortjärvellä.

Viime lauantaina päätettiin sateisesta kelistä huolimatta suunnistaa kohti Teerijärveä, josta löytyy hassun hauska ulkoilureitti. Olen nähnyt tästä paikasta usein kuvia ja moni on siitä kertonutkin, mutta ei vaan ole tullut lähdettyä aikaisemmin. Tosiaan ripotteli aika reippaastikin, mutta sadevarusteet vaan päälle, niin mitä se sitten haittaa. Alkumatkasta satoikin aika reippaasti, mutta niin vaan alkoi aurinko pilkottamaan ja taivaskin pikkuhiljaa muuttui kauniin siniseksi. Keli oli mitä mahtavin, ihanan syksyinen ja raikas. Lämmintäkin oli.

Kortjärven vaellusreitti on todella ainutlaatuinen. Tämä kyseinen Kortjärven vaellusreitti on avattu jo 20 vuotta sitten, tänään tätä kirjoittaessa itseasiassa päivälleen, eli 16.9.2000.

Mikä siitä tekee

hassun hauskan?

Matka täällä sujuu kuin itsekseen ja se johtuu kaikesta siitä nähtävästä, mitä löytyy lähes joka mutkan takaa. Reitin varrella on mitä hassumpia ja hauskempia käsintehtyjä hahmoja, eläimiä ja lintuja. Lähes jokaisessa on lisäksi käsintehdyissä tauluissa ruotsinkielisiä riimejä tai tarinoita. Jonkin verran tekstejä oli suomen kielelläkin, mutta suurin osa ruotsiksi. Valitettavasti minulle eivät ihan kaikki tekstit auenneet, koska olen suomenkielinen. Mieheni puhuu äidinkielenään suomen ruotsia ja yritti kyllä parhaansa mukaan kääntää ne kaikki. Joitakin en silti ymmärtänyt kääntämälläkään, riimit ovat vähän vaikeita ja pitää vaan yksinkertaisesti osata kieli jotta niihin pääsisi täysin kiinni.

Tästä mielenkiintoisesta ja hauskasta elämyksestä on kiittäminen Göte Edsvikin uskomatonta talkoopanosta. Kaikki tämä on syntynyt hänen käsiensä kautta. Uskomatonta! En osaa edes kuvitella sitä, miten monta tuntia tämän kaiken parissa on kulunut. Iso kiitos!

Voin kuvitella, miten lapset täällä viihtyvät. Voi ihailla puusta tehtyjä karhuja, krokotiiliä, lintuja, oravaa, saukkoa, näätää ja vaikka mitä metsäeläimiä sekä hassun hauskoja hahmoja. Laitoin tähän postauksen loppuun aika paljon kuvia. Tässä kuitenkin vain osa, itse reitillä määrä on merkittävästi suurempi, en enää edes muista niitä kaikkia, vaikka reissusta on aikaa vain muutama päivä.

Reilu viiden kilometrin matka meni hujauksessa. Ihanaa täällä oli myös se, miten maisemat vaihtelivat. Välillä metsäistä polkua, sitten järven rantaa pitkin ja yhtä äkkiä edessä olikin suoympäristö ja pitkospuut. Mietin, että reitin suokohta on varmasti upea keväällä, se oli nimittäin täynnä suopursuja. Pitänee pistää oikein kalenteriin, jottei unohtuisi, haluaisin nimittäin nähdä suopursujen kukinnan, joka on varmasti tosi upea.

Reissu päätettiin tietty grillipaikalle, suuntasimme reitillä olevaan Smeddasnappaan, josta löytyy sekä grilli että laavu. Eväänä kahvia ja nakkeja sekä hot dog –sämpylöitä. Näistä hodareista olen viime aikoina innostunut, ne ovat minusta tosi kiva retkieväs.

Jos tulee liikuttua tällä suunnalla, niin suosittelen kyllä lämpimästi tutustumaan tähän Kortjärven vaellusreittiin. Valittavana on 5,5 kilometrin tai 3,3 kilometrin reitti. Pienten kanssa voi suunnistaa suoraan Meddasnabban laavupaikalle, jonne on parkkipaikalta vain kilomerin verran ja siinäkin on matkan varrella paljon katseltavaa. Kortjärven vaellusreitille käyköön siis tiesi, jos Teerijärven suunnalla täällä Pohjanmaalla vierailet!           

Tästä hahmosta tunnistaa sen, mistä kohtaa pitää kääntyä ja ajaa kohti parkkipaikkaa.

Kortjärven vaellusreitti: Kaustisentie 444,
68700 Teerijärvi

Jos olet jouluihminen, niin tämä voi kiinnostaa sinua!