Uudenvuoden kirkas tähtitaivas ennustaa kuulemma hyvää sienisatoa.
Olen asunut täällä Kokkolassa vasta muutamia vuosia, joten sienimetsät eivät ole vielä ehtineet kovin tutuiksi tulla. Tänä vuonna kyllä lykästi ja löysin ihan mielettömän hyvän tattipaikan. En nyt sitten osaa sanoa, millainen viime vuosi oli, mutta nyt on tatteja piisannut.
Vielä yksi sieniretki ja luulenpa, että sen jälkeen on tämän vuoden tatit kerätty.
Uusi kokeilu tälle vuodelle on raakana pakastaminen. Olen leikannut sienet ohuiksi siivuiksi ja pakastanut ne tarjottimella. Reilun neljän tunnin jälkeen sienet ovat jäätyneet ja sen jälkeen ne pakataan ja pakastetaan pikaisesti uudelleen annosrasioissa (tai pakastuspusseissa). Valmistettaessa sienet laitetaan jäisinä pannulle ja paistetaan voissa, kuten tuoreet sienet. Testasin jo yhden satsin, koska kiinnosti tietää, miten tämä onnistuu. Tykkäsin ja tattien maku säilyi mielestäni tosi hyvänä. Toki tässä on hyvä muistaa se, että tämä koe-erä oli pakastimessa vain muutaman päivän. En vielä tiedä, miten pidempi pakastusaika tulee vaikuttamaan makuun. Se selviää ensi kesään mennessä :). Tämä on kieltämättä aika vaivalloista ja vaatii useamman työvaiheen, mutta mielestäni on kyllä vaivan väärtti, erityisesti, jos maku tulee olemaan sama, kuin tässä testierässä.
Pakko varmaan tähän loppuun vielä sanoa se, että ikinä ei saa kerätä sellaisia sieniä, joista ei ole täysin varma. Tatit ovat aloittelijallekin suhteellisen helppo lajike, sillä meillä on vain yksi myrkyllinen tatti, Tauriontatti, sekin erittäin harvinainen. Itse en ole tätä ikinä luonnossa nähnyt. Tauriontattia esiintyy kuulemma Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Punertava tattilaji. Väriltään ruskea tai kellanpunertava ja muuttuu kosketettaessa kuulemma siniseksi. Jalka keltainen. Tauriontatti alkoholin kanssa nautittuna aiheuttaa antabusreaktion ja se on myrkyllinen raakana. Monesti muuten sanotaan, että kaikki tatit ovat turvallisia, näinhän se ei siis ole. Tämä myrkyllinen tauriontatti muistuttaa veritattia, joten itse jätän myös veritatit poimimatta.
Sappitatit ja äikätatit puolestaan pilaavat koko aterian, jos niitä sattuu vahingossa koriinsa keräämään. Nämä ovat melko helppo tunnistaa ja itse saatan maistaa raakaa sientä hieman, jotta voin olla varma lajikkeesta. Kitkeryyden maistaa kyllä nopeasti.
Punikkitatit ja lehmäntatit puolestaan pitää kypsentää tosi hyvin, raa’aksi jäätyään ne voivat aiheuttaa aikamoiset vatsanväänteet.
Itse suosin pääsääntöisesti kahta lajiketta. Herkkutatteja (jonka tunnistaa helposti paksusta jalasta) ja männynherkkutatteja (joilla myös paksu jalka).
Minä olen oppinut tunnistamaan sieniä vanhempieni opastuksella. Olen samoillut sienimetsissä pienestä tytöstä lähtien ja siksi jo useampia lajikkeita on tullut tutuksi.
Eli vielä kerran. Kerää vain sellaisia sieniä, jotka tunnistat 100% varmasti.
Pari välipalavinkkiä, ole hyvä!
Chiavanukas
