Muutos on alussa vaikeaa, keskellä sotkuista ja lopussa upeaa.
Muutimme kesäkotiin ennen äitienpäivää perjantaina. Tänä vuonna muutto tänne tuntui paremmalta, kuin ikinä. Siihen syynä tietenkin tämä vallalla oleva korona -aika. Kaupungissa (tai siis Kokkolassa), tekemistä on niin paljon vähemmän ja vapaa-aika tuppasi menemään kävelylenkeillä ja leffoja tuijotellessa. Täällä ei tekemisestä ole puutetta. Kävelylenkkejä ei tarvita, koska hyötyliikuntaa tulee kuin itsestään. Leffoja ei ihan hirveästi ehdi tuijotella – paitsi myöhään illalla rättiväsyneenä, kun kaatuu sängyn pohjalle.
Alkuvalmistelut
- haravointi
- lämminvesivaraajan asennus keittiöön
- siivous
- kaapin kasaaminen
- kevätkukkien istutusta
- pukuhuoneen lattian maalaus
- ulkokalusteiden suojamaalaus
- terassin maalaus
Tänä vuonna, kuten kaikkina aikaisempinakin vuosina homma lähtee haravoinnista. Tämä on kivaa puuhaa, kätten jäljen näkee nopeasti ja tulee liikuttua ihan huomaamattaan. Liikeen kyllä huomaa sitten illalla nukkumaan mennessä :). Pihahommien aikaan tulee juteltua, suunniteltua ja mietittyä kaikenlaista. Paras idea pitkään aikaan oli se, kun päätimme hankkia mökkiin lämminvesivaraajan. Meille tulee kesävesi sisälle, eli lämmin vesi on keitetty kattilassa. Nyt päätimme, että kattilan kanssa pelailu saa luvan riittää. Alkuun tietty ihan itse tehtiin. Parin päivän jälkeen huomasimme kyllä, että ei ei, homma ei toimi. Koko paketti asennuksineen, uusine hanoineen ja lämminvesivaraajineen kustansi sitten lopulta noin 400 euroa. Tämä hankinta on kyllä ollut hintansa väärti. Nyt oli kiva aloittaa mökin siivoaminen, lämmintä vettä tarjolla suoraan hanasta ihan milloin vaan.
Keittiön siivoaminen olikin sitten harvinaisen ärsyttävää hommaa. Siellä oli hiiret mellastaneet oikein urakalla. Miten hirveän ärsyttävää….. Tässä kohtaa voi todeta hyvänä uutisena sen, että olen sairastanut myyräkuumeen, joten ei hätiä mitiä. Voi aika vapaasti pöllyttää paikkoja puhtaaksi, ainakaan myyräkuumeesta ei ole pelkoa. Hyvä puoli tässä oli myös se, että saimme vauhtia suunnitelmiimme hankkia keittiöön uusi kaappi, jossa voi säilyttää ruokatarvikkeita. Siellä on ollut ilmeisesti mieheni exän hankkima ”härpäke”, joksi sitä kutsun…. Ollaan tosiaan oltu naimisissa vuodesta 2016, joten tämä on vasta viides kesäni tällä mökillä. No, mutta kuitenkin, se oli sellainen Ikeasta hankittu keittiön aputaso, joka on kyllä mun mielestäni maailman epäkäytännöllisin, ainakin keittiössä. Tavaraa siihen ei mahdu juuri mitään ja tilaa hyötyynsä nähden se vei ihan tuhottomasti. Monta vuotta olen sitä manannut, mutta toisaalta ei ole uuttakaan viitsinut hankkia. Nyt sitten hankittiin ja se oli kyllä hyvä päätös!
Keittiön uusi kaappi
Näkyy kuvassa taka-alalla. Kiva kaappi ja sopii tänne hyvin. Mutta, sen vaan sanon, että kokoaminen ei ollut mikään pikku juttu. Ihan hirvee homma, siinä tuhraantui tuntikausia. Onneksi ikävät asiat unohtuvat nopeasti, niin tässäkin. Nyt on hyvä, ruuat kaapeissa ja tuli hurjasti lisää tilaa, kun sain keittiön pöydiltä siirrettyä tarvittavat kodinkoneet tuohon tason päälle.
Toisessa kuvassa on se vanha ”härpäke” ja kuten huomaat, niin ero on kyllä iso. Keittiö näyttää paljon paljon siistimmältä ja tosiaan keittiöön saatiin todella paljon enemmän tilaa kokkailulle. Tasot jäivät tyhjiksi. Jee!. ”Härpäke” siirretään meidän kesäkeittiöön, siellä sille on tarvetta.
Tänään ollaan asuttu täällä mökillä kaksi viikkoa ja kaikenlaista on tullut touhuttua. Ajateltiin, että nyt huhkitaan kunnolla, kun ei tuo aurinkokaan paista. Valmistaudutaan tuleviin aurinkoisiin kesäpäiviin. Kaikenlaista ideaa syntyy kyllä koko ajan, joten en nyt sitten osaa sanoa, että milloin tästä valmis tulee….
Tällä hetkellä selvitän mahdollisuuksia vaihtaa uusi tapetti keittiöön plus noita keittiön kaappeja pitäisi vähän freesailla. Mitään liian hienoa en tänne halua, kesäkoti on kesäkoti.
Aikaa toki on, asumme täällä minimissään kuusi kuukautta. Jos syksy on lämmin, niin menee pidempäänkin. Toissa vuonna muutettiin takaisin Kokkolaan vasta tammikuun puolessa välissä. Meiltä kotoa ei ole tänne kuin 10 kilometrin matka, joten tämä mökille muutto onnistuu helposti.
Minä teen kotoa käsin yrittäjänä töitä ja mieheni työmatkaan ei tule kuin muutama lisäkilometri.
UGH! Olen puhunut. Nyt pitää jatkaa päivän töitä.