Kaikki alkoi laiturista. Niin se sitten tämäkin projekti paisui, paisui ja paisui….

Mökille lepäämään.

Välillä sitä ajattelee, että joku homma on ihan pikkujuttu ja hoituu käden käänteessä. Aina ei osaa etukäteen aavistaa sitä, mitä tuleman pitää. Pari kesää sitten istuskeltiin mökin terassilla ja katseltiin laiturille. Tuumittiin siinä sitten yhdessä, josko olisi aika vetää vähän maalia pintaan, näyttää jo sen verran kuluneelta. Todettiin myös, että se tulee olemaan muutaman tunnin homma. Hankitaan pelit ja vehkeet ja ryhdytään seuraavana päivänä heti hommiin, niin saadaan tämäkin pikku juttu pois kuleksimasta. Siitä se sitten lähti…. monen päivän työleiri.

Laituri saatiinkin tehtyä ihan suunnitellussa ajassa ja se meni varsin näppärästi. Maalia jäi jäljelle ja ajateltiin sitten, että josko saunan terassi laitettaisiin samaan syssyyn kuntoon. Ei muuta, kuin tuumasta toimeen. Maali loppui kesken, tuli sitten pakollinen kauppareissu. Saunan terassi illalla valmis ja ai että, miten kiva olo tuli. Saatiinpa paljon aikaan.

Illalla sitten saunan jälkeen istuskeltiin terassilla ja jotenkin kummasti huomattiin, että ne paikat, joita ei oltu maalattu, näytti nyt ihan armottoman kulahtaneilta siistin laiturin ja saunan terassin rinnalla. Siinä ei auttanut mikään muu, kuin jatkaa hommaan heti seuraavana aamuna. Yläpihan terassi, mökin terassi, mökin alalaudat, keinutuoli, puutarhakalusteet ja lopulta vielä rottinkiset aikansa eläneet kukkaruukutkin…. Kolme päivää meni näin ollen maalisuti kourassa käytännössä aamusta iltaan.

Kannattaa kyllä olla tosi varovainen, kun allokoi näitä mökkihommia ja suunnittelee aikatauluja. Muutaman tunnin pikku maalauprojekti muuttuikin yllättäin kolmen päivän mittaiseksi työleiriksi.

Työleirin saldo

  • laituri maalattu
  • saunan terassi maalattu
  • mökin terassi maalattu
  • mökin etupihan laudoitus maalattu
  • keinutuoli maalattu
  • pihan pöytä ja penkit maalattu
  • mökin alalaudat maalattu
  • rottinkiset kukkaruukut maalattu
  • saunaterassin puulaatikko maalattu
  • kauppareissuja 2 kappaletta
  • paikoillaan istumista 0 minuuttia
  • muiden suunnitelmien toteutuminen 0%

Teen usein jauhelihakeiton valmiiksi mökkiviikonloppua varten. Kattila mukaan, lounas tulee nopeasti ja näppärästi, eikä kulu aikaa keittiössä.

Jauhelihakeitto